Murakami in the wind

<><><><><><><><><><><><><><><><><><><><><><><><><><><><>


****************************************************************************

Filosofian essee: “pohdiskele huippu-urheilun doping-ongelmaa oppimiesi moraaliteorioiden avulla” (Vili Welroos) (03112008)

Onko doping-aineiden käyttö oikein vai väärin huippu-urheilussa? Käyttäen eri moraaliteorioiden argumentteja, tehtävänäni on perustella miten doping-aineiden käyttö olisi oikeutettua tai ei.

Hyvä elamä koostuu irrallisista, pienistä tapahtumista jotka muodostavat kokonaisuuden. Elämä on onnistunut vain kun kokonaisuus on onnistunut. Näin ollen ihmisten tulee tavoitella hyveidensä toteuttamista. Kuitenkaan kukaan ei saa tavoitella mitään liian paljon eikä liian vähän. Huippu-urheilijankin pitää toimia samoin saavuttaakseen onnistuneen elämän.

Huippu-urheilija perustelee näin ollen dopingin käyttöä tavoitteellaan hyveidensä toteuttamiseen eli tavoitteellaan olla kokonaisuudessa onnistunut urheilija. Dopingin käyttö on siis perusteltua, sillä sen avulla huippu-urheilija pyrkii onnellisuuteen ja onnistuneeseen, hyvään elämään. Tämä toimii vain niillä ehdoilla, että huippu-urheilijan tehtävä on olla mahdollisimman onnistunut urheilija ja että hän myös toteuttaa muita hyveitänsä riittävästi. Hyve-etiikan mukaan hän ei voisi saavuttaa onnellista elämää ellei hän käyttäisi dopingia; hän ei voisi olla onnistunut urheilija ellei hän maksimoisi mahdollisuuksiaan voittoon. Näin hän voi huippu-urheilijana yrittää perustella dopingin käytön hyväksymisen huippu-urheilussa.

Onko tämä kuitenkaan perustelu dopingin käyttöön huippu-urheilussa? Jos kaikki huippu-urheilijat käyttäisivät dopingia, eihän dopingin käyttö enään vaikuttaisi paljoa voiton todennäköisyyteen. Tavallisesti se joka treenaa eniten voittaa suuremmalla todennäköisyydellä kuin muut. Voisiko treenausta kieltää? Ei, mutta se on tapa parantaa tuloksia. Samoin doping. Treenausta ei kielletä, mutta doping kielletään. Urheilja voisi yrittää myös vedota tähän, mutta olisiko sekään pätevä argumentti?

Ei, dopingin käyttö saattaa olla huippu-urheilijan terveydelle vaarallista eli se ei voi olla hyväksi hänelle. Se estää urheilijan mahdollisuudet tavoitella hyvää elämää kokonaisuuden kannalta katsottuna. Dopingia voidaan pitää ulkoisena tekijänä, joka estää onnellisuuden. Tämän takia sen käyttöä ei voida siis perustella. Mutta voihan doping pelastaa huippu-urheilijan hengen. Emmehän voi olettaa maailman parhaiden pyöräilijöiden selviytyvän Tour de France kilpailusta ennätys-ajoissa käyttämättä dopingia. Ilman dopingia monet luultavasti joko kuolisivat matkalla tai keskeyttäisivät. Kuolihan ensimmäinen maratoonari juoksunsa jälkeen. Pitäisikö huippu-urheilijoiden siis uhrata elämänsä urheilun vuoksi niin kuin kreikkalainen sotilas uhrasi elämänsä Ateenan, pääkaupunkinsa ja maansa, vuoksi? Pitäisikö huippu-urheilun tähden kuolla ihmisiä?

Huippu-urheilijan dopingin käyttö vaikuttaa kuitenkin myös urheiluun kokonaisuutena. Urheilun tarkoituksena on kilpailu inhimillisten rajojen sisällä. Kuka on voimakkain, kuka nopein, kuka hyppää pisimmälle tai korkeammalle. Jos huippu-urheilija yrittää keinotekoisesti saavutella tuloksia, jotka eivät tavallisesti olisi mahdollisia ihmiselle, hän toimii urheilun periaatteen vastaisesti. Miten dopingia käyttävä huippu-urheilija voi onnistua saavuttamaan kokonaisuudessa onnellisen elämän, jos hänen tekonsa estää hänen olemasta urheilija? Urheilija on henkilö, joka urheilee eli harrastaa urheilua. Urheilussa pitää olla sääntönsä, ja koska dopingin käyttö on täysin urheilun perusajatuksen vastaista sen käyttöä ei voi perustella, ainakaan hyve-etiikan avulla.

Huippu-urheilijan tehtävänä on toteuttaa hänelle asetetut velvollisuudet. Hänen velvollisuutensa on muunmuassa voittaa. Dopingin käyttö parantaa urheilijan mahdollisuutta toteuttaa tätä velvollisuutta. Tämän avulla doping-aineiden käyttö voisi olla perustelua huippu-urheilussa.

Urheilun tavoite on myös tärkeä pohtiessa dopingin käyttöä deontologisen etiikan kannalta. “Käytä dopingia!” Jos tätä moraalisääntoä voisi noudattaa se johtaisi siihen, että kaikki käyttäisivät suorituskykyä parantavia aineita. Tämä olisi täydellisesti urheilun perusajatuksen vastaista. Joten huippu-urheilu lakkaisi olemasta. Näin huippu-urheilijaa ei enää tarvittaisi. Dopingin käyttö siis edistää urheilun rappeutumista. Dopingia käyttävä huippu-urheilija tuskin haluaa toimintaansa ohjaavan periaatteen tulevan yleiseksi laiksi, sillä hänen dopingin käyttö ei olisi enään tehokasta voittamista saavutellessaan. Hän myös toimisi niin että käyttäisi omaa persoonaansa pelkkänä välineenä kunniaa tavoitellessaan. Kantin kategorinen imperatiivi sanoo siis ettei dopingin käyttö ole perusteltua. Tältä kannalta katsoen doping-aineiden käyttö ei ole perusteltua.

Tärkeintä seuraus-etiikassa on se, että ihmiset tekevät tekoja jotka tuottavat mahdollisimman paljon hyvää mahdollisimman monelle. Urheilijan tavoitellessa huipputuloksia hän voisi siis perustella dopingin käyttoään sillä, että hän tuo kunniaa ja onnellisuutta kannustajilleen. Näitä voidaan pitää hyvinä asioina. Hänen kunnia tuo siis myös paljon kunniaa muille.

Huippu-urheilija valitsee hänelle tarjoutuvista teoista sen, joka tuottaa parhaan lopputuloksen, pyrkiessään saamaan mahdollisimman suuren määrän hyvyyttä. Dopingin käyttö edistää tämän hyvyyden ansaitsemista. Valitessaan parasta tekoa urheilija joutuu kuitenkin arvioimaan mikä teko on juuri se paras. Huippu-urheilija joutuu tekemään hyötylaskelman. Doping auttaa voittamaan. Ilman dopingia hän ei välttämättä pärjäisi. Näin ollen dopingin käyttöä voitaisiin pitää parhaaseen tulokseen pyrkimisenä, ei vain oman mielihyvän ja kunnian kannalta, vaan myös kannattajien. Tekoja punnitessaan kokonaishyvä voi helposti olla suurempi kuin teon tuottama paha. Loppujen lopuksi dopingin käyttö ei oikeastaan tee paljoa pahaa muille kuin urheilijalle itselleen ellei hän ota yliannostusta.

Jos urheilija käyttää dopingia, hän näyttää esimerkkiä tuleville urheilijasukupolville. Ja jos dopinging käyttö on haitallista se saattaa aiheuttaa harmia monelle urheilijanuorelle. Näin ollen seuraus-etiikan mukainen tavoite ei toteudu. Dopingin käyttö aiheuttaa enemmän harmia kuin hyötyä.

Vain henkilo joka on samassa asemassa huippu-urheilijan kanssa voi arvostella urheilijan dopingin käyttoä moraalin avulla. Joskus huippu-urheilijan on vain tehtävä päätoksensä, joka sillä hetkellä saattaa olla ainoa ratkaisu; dopinginkäytto. Tämän takia tilanteeseen ulkopuolinen henkilö ei voi mitenkään dopingin käytön olevan oikein tai väärin.

Dopingin käyttoä huippu-urheilussa sanelevat ihmisten tekemät sopimukset, jotka eivät perustu mitenkään tieteelliseen tai moraaliseen totuuteen. On vain todettu, että dopingin käyttö ei ole reilua niille urheilijoille jotka eivät niitä käytä.

Koska doping on sopimuksin kiellettyä, sitä ei voida pitää moraaliin sidottuna. Sopimuksia pitää kunnioittaa koska niiden tarkoituksena on tukea urheilun puhtaita arvoja. Huippu-urheilun arvot pitää säilyttää.

Pohtiessani miten eri moraaliteoriat perustelisivat dopingin käytön huippu-urheilussa huomasin selvästi, että kaikki myönteiset argumentit voi hyvin helposti kääntää dopingin vastaisiksi argumenteiksi. Ehkä tämä kuintekin johtoo siitä, että itse olen täysin dopingin käyttöä vastaan huippu-urheilussa, sekä urheilussa ylipäätäänsä.